Järkevyydessä piilee vaara

Europarlamenttiaikanani pinnalla oli kannustaa eurooppalaista autoteollisuutta suunnittelemaan auto, joka vaurioittaa törmäystilanteessa mahdollisimman vähän jalankulkijaa. En tiedä, miten hanke on edistynyt. Kun viimeksi kuulin siitä, pulmaksi oli noussut pohjoinen näkökulma. Jalankulkijaa vähemmän murjova menopeli olisikin nykyisiä malleja vaarallisempi poro- ja hirvikolareissa.

Suomi on hyvin toimivien kollektiivisten järjestelmien maa. Tuberkuloosi nujerrettiin, kun väki laitettiin jonottamaan yläruumis paljaana kyliä kiertäviin pienoisröngteneihin. Rokotusohjelmilla on saatu aikaan hienoja tuloksia. Kaikille sama peruskoulu herättää innostusta kautta maailman. Kuulin juuri Yhdysvaltain länsirannikolle muuttaneista lapsista, joiden amerikkalainen opettaja oli ennalta perehtynyt suomalaiseen koulujärjestelmään ja tunnistaa mielestään sen myönteisen vaikutuksen uusissa oppilaissaan.

Hyvinvointivaltio rakentuu ajatukselle lähtökohtien tasoittamisesta ja turvaverkosta elämän kriisitilanteita varten. Mielestäni se on edelleen hyvä lähtökohta, vaikka rakenteet kaipaavatkin uudistamista ja kansalaisen ja valtion suhde jatkuvaa pohdintaa. Kaikki sujuu varmaankin hyvin, jos mielessä pidetään suuri periaate, jonka mukaan perustavoite on vanhan työväenliikkeen sanoi "vapauttaa ihminen holhuunalaisuudesta".

Kollektiivisia järjestelmiä rakennettaessa on kuitenkin oltava varovainen. Kun universaalisuuteen lisätään uuden tietotekniikan tarjoamat mahdollisuudet kansalaisten kontrolliin, voi lopputuloksena olla - poliittisen ilmapiirin muuttuessa - yksilönvapauden murskaava totalitarismi, jossa silmätikuiksi joutuvat normeista poikkeavat.

Jalankulkijaystävällinen auto on varmaankin syytä kehittää, mutta jo nyt voi nähdä, että piittaamattomus liikenteessä on kasvanut osin teknologisen kehityksen mukanaan tuoman kaikkivoipaisuuden tunteen myötä. On varmaan järkevää, että hitaasti rollaattorin kanssa katua ylittävällä vanhuksella on yllään huomioliivi, mutta parempi olisi, jos osaisimme elää yhdessä niin, että lapset ja vanhukset voisivat kulkea ilman erityistä merkintää turvallisella mielellä.

Ajatus kaikkien kansalaisten kutsumisesta kerran vuodessa terveystarkastukseen, eräänlaiseen katsastukseen, on sinänsä perusteltu. Se toisi terveydenhuollon piiriin lääkärissä käyntiä karttavat, mutta sitä tarvitsevat ihmiset, ja tehostaisi ennaltaehkäisyä. Viranomaiset tietäisivät tarkasti kansallisen terveystilanteen, mikä helpottaisi terveyspolitiikan suunnittelua. Kertynyttä aineistoa voisi käyttää paitsi kollektiivisen valistuksen pohjaksi, yhteiskunnallisen ilmapiirin koventuessa myös päätöksiin siitä, keitä kannattaa hoitaa ja keitä ei. Joku varmaan keksisi, että tarttuvaa tautia sairastava olisi merkittävä jotenkin.

Pirstaleinen ja epävarma aika lisää yksinkertaisten vastausten ja konkreettisten päätösten kysyntää. Siksi on oltava tarkkana, että kannanottoja ja suunnitelmia tarkastellaan yksilönvapautta ja ihmisarvoa vasten. Myös yksilön omalla vastuulle ja oivalluksille on jätettävä tilaa. Täydelliset järjestelmät muuttuvat helposti tuhoisiksi.